
Kirjoja esihenkilötyöstä ja työssä pärjäämisestä
Surakka, T. 2019. Eläköön johtajuus - pomottaminen on kuollut.
Surakka, T. & Rantamäki, T. 2014. Työelämätaidot - sinä oman työelämäsi johtajana.
Surakka, T. & Laine 2013 (2.painos). Käsikirja ammattimaiseen esimiestyöhön.
Kirjoja on käytetty laajasti oppikirjoina eri oppilaitoksissa. Käsikirja ammattimaiseen esimiestyöhön oli Haaga-Helian pääsykoekirjana vuonna 2012.

Hyvän ryhmän mysteeri on peli ryhmän kehittämiseksi
Hyvän ryhmän mysteeri -peli on energisoiva ryhmän kehittämisen työkalu. Sen avulla pyritään mm. muutoksen ymmärtämiseen, strategian sisäistämiseen tai ryhmän toiminnan kehittämiseen. Peli
-
Inspiroi syvälliseen keskusteluun
-
Auttaa ratkaisemaan ryhmän todellisia ongelmia
-
Lisää ymmärrystä ryhmän jäsenten erilaisia ajattelutapoja kohtaan
-
Kehittää vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitoja
-
Lisää ja vahvistaa oman ryhmän vahvuuksia
-
Luo suuntaa yhteisille toimintaperiaatteille